Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 198



 

Yhdyskunnan palvelualueen palvelusuunnitelma vuodelle 2023

 

Yhdyskuntalautakunta 13.12.2022 § 198  

1213/00.01.02/2022  

 

 

 Valmistelija yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa

 

Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 23.11.2022 talousarvion vuodelle 2023. Valtuuston talousarviopäätöksen jälkeen kunnanhallitus ja lautakunnat hyväksyvät hallintosäännön mukaisesti palvelusuunnitelmat, joilla pannaan toimeen kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio. Kunnanhallituksen, lautakuntien ja muiden toimielinten toiminnan on perustuttava valtuuston päättämiin talousarviomäärärahoihin.

 

Yhdyskuntalautakunnan alainen käyttötalousosuus jakautuu kuuteen tehtäväalueeseen, jotka ovat: Yhdyskunnan hallinto ja alueelliset palvelut, Tilat ja rakennuttaminen, Tontti- ja mittauspalvelut, Infrapalvelut, Maankäytön suunnittelu sekä Rakennus- ja ympäristövalvonta.

 

Tehtäväalueille on laadittu kuntastrategiaan perustuvat talousarviotavoitteet. Palvelusuunnitelmassa esitetään tehtäväalueiden keskeisimmät toimenpiteet ja vahvistetaan määrärahat ja tuloarviot toimielimen alaisille tehtävä- ja vastuualueille.

 

Talousarviotavoitteiden osalta kunnanvaltuusto päätti 23.11.2022 lisäksi, että lautakunnat vähentävät merkittävästi toiminnallisten tavoitteiden lukumäärää ja tuovat ne valtuuston päätettäväksi uudelleen ensimmäisen muutostalousarvion yhteydessä 2023. Tämän asian jatkovalmisteluun liittyen talousprosessi on antanut palvelualueille ja prosesseille toimeenpano-ohjeistuksen 30.11.2022. Tavoitteiden uudelleenvalmistelussa tulee todennäköisesti olemaan eroavaisuutta eri tehtäväalueilla.

 

Tavoitteiden uudelleenvalmistelu etenee siten, että viranhaltijoiden valmisteluvaiheen jälkeen lautakunnat käsittelevät tavoitteet uudelleen alkuvuodesta 2023 (kasvatus- ja opetusltk 18.01. , yhdyskuntaltk 07.02. , yhteisöltk 08.02. sekä kunnanhallitus 13.02.). Kunnanvaltuusto vahvistaa tämän jälkeen talousarviotavoitteet uudelleen 22.02.2023, mikä tarkoittaa sitä, että 1. osavuosikatsauksen valtuustoraportointi voidaan jo tehdä uudistetuista talousarviotavoitteista.

 

Esityslistan liitteissä on esitetty käyttötalouden ulkoiset määrärahat vastuualueittain, sitovat sisäiset vuokrat ja ateriapalvelut. Lisäksi liitteenä on listaus toimielimen tehtäväalueiden esimiehistä. Hallintosäännön mukaisesti heille vahvistuu palvelusuunnitelmapäätöksellä laskujen ja sisäisten vuokra- / ateriapalvelusopimusten hyväksymisoikeus. Muut mahdollisesti tarvittavat laskujen hyväksymisoikeudet annetaan hallintosäännön mukaisesti erillisellä palvelualueen johtajan viranhaltijapäätöksellä. Palvelualueiden johtajien laskujen hyväksymisoikeudet annetaan erillisellä kunnanjohtajan viranhaltijapäätöksellä.

 

Vuoden 2023 keskeisimmät painopisteet eri tehtäväalueilla ovat:

 

Yhdyskunnan hallinto ja alueelliset palvelut/ kehittämishankkeet:

Kuntakeskuksen kehittämisessä keskitytään asemakaavoittamiseen, kaavoitettujen tonttien rakentumisen edistämiseen sekä Telkäntaipaleen sillan länsipuolisten yhteyksien valmistumiseen. Sääksjärven kehittämishankkeessa keskitytään suurten hankkeiden edunvalvontaan (lähijuna, yritysalueet, Puskiainen) sekä keskustan yleissuunnitelman valmistumiseen. Asuntomessuhanketta viedään eteenpäin: sopimukset päätetään, infraa suunnitellaan eteenpäin, asemakaavamuutokset valmistuvat, tontin luovutukset käynnistyvät, resursointia vahvistetaan

 

Tilat ja rakennuttaminen

Tehdään toimenpiteitä varautumiseen energiahintojen nousuun. Sääksjärven koulukeskuksen laajennuksen ja peruskorjauksen suunnittelun ja rakentamisen laadunhallinnalla varmistetaan, että tilat ovat käyttötarkoituksen mukaiset, esteettömät, terveelliset ja turvalliset. Laaditaan Saikan koulun ja päiväkodin hankesuunnittelu sekä Kuljun uuden päiväkodin kilpailutus elinkaarihankkeena. Hyvinvointialueen vuokrat on arvioitu 4,5 miljoonan euron tasoon.

 

Tontti- ja mittauspalvelut

Yritystonttivarannon turvaaminen on painopistealueena, mikä tarkoittaa kunnan yhtenäisten maa-alueiden hankkimista otollisilta alueilta. Maanhankinta neuvottelut keskitetään erityisesti painopistealueille joukkoliikenteen laatukäytävän vaikutuspiirissä ja muilla kunnan kehittämisen kannalta tärkeiksi arvioiduilla kasvusuunnilla. Asuntotontit luovutetaan tontinluovutusohjelman mukaisesti.

 

Infrapalvelut

Infrasuunnittelussa ja -rakentamisessa toteutetaan investointiohjelman mukaisia kohteita, joissa toteutetaan kaavoitusohjelmaa sekä palvellaan tontinluovutusohjelman tarpeita. Kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden parantamistoimenpiteitä suunnitellaan ja toteutetaan.

 

Maankäytön suunnittelu

Painotamme yhdyskuntarakenteen täydentämistä nauhataajamassa ja joukkoliikenteen äärellä. Tehostetaan nykyinfran käyttöä ja pyritään vaikuttamaan kulkutapojen muutokseen. Kehitetään ilmastovaikutusten arviointia ja välineitä kaavan laatimisen yhteydessä. Hauralan ja Sääksjärven osayleiskaavat valmistuvat ja rekrytoidaan uusi yleiskaavoittaja. Uusi yleiskaavoittaja mm. edistää Lastusten ja Nurmen osayleiskaavojen valmistelua.

 

Rakennus- ja ympäristövalvonta

Rakennusvalvonnassa jatketaan asiakaspalvelun kehittämistä ja lupakäsittelyn sujuvoittamista. Vanhojen rakennuslupien digitalisointia jatketaan oman työn ohessa. Ympäristönsuojelussa valmistellaan vuoden 2023 aikana luonnon monimuotoisuusohjelma, jonka mukaisilla toimenpiteillä edistetään kuntastrategian mukaista luonnon monimuotoisuuden vaalimista.

 

 

Lempäälän kunnan hallintosäännön 8 luvun 2 §:n mukaan lautakunnat hyväksyvät talousarvioon perustuvan palvelusuunnitelmansa.

 

Lisätietoja yhdyskuntajohtaja p. 050 3839608

 

Esittelijä Yhdyskuntajohtaja

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta päättää
1. hyväksyä vuoden 2023 talousarvion palvelusuunnitelman määrärahat ja tuloarviot vastuualueittain liitteiden mukaisesti,
2. todeta talousarvion tehtävä- ja vastuualueista vastaavat esihenkilöt liitteen mukaisesti
3. merkitä tiedoksi, että tehtäväalueiden esihenkilöt tarkistavat puolivuosittain sitovien sisäisten erien ajantasaisuuden
4. merkitä tiedoksi talousarviotavoitteiden uudelleenvalmistelun selostusosan mukaisesti
5. hyväksyä investointien hankeryhmittäiset hankeluettelot

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

Merkittiin pöytäkirjaan, että pykälän päätöksenteon jälkeen kokouksessa pidettiin tauko klo 19,08 - 19.15. Tauon jälkeen puheenjohtaja totesi läsnäolijat läsnäololistan mukaisesti sekä kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Merkittiin pöytäkirjaan, että varajäsen Jukka Suojanen poistui kokouksesta klo 19.08.

 

 

Tiedoksi Talousprosessi, tehtäväalueista vastaavat esihenkilöt