Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 197



 

Vastaus valtuustoaloitteeseen Lempäälän kunnan metsänhoitosuunnitelman päivittämisestä

 

1613/00.02.04.00/2020

 

KHAL 17.02.2020 § 51 

 

 Kunnanvaltuusto vastaanotti kokouksessaan 29.1.2020 Nanna Niemisen ja  25 muun valtuutetun ja varavaltuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen koskien metsäsuunnitelman päivittämistä.

 

 Kunnanvaltuusto lähetti valtuustoaloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

 

 Lisätietoja: hallintopäällikkö Riina Kivistö, puh. 040 133 7485

 

Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen yhdyskuntalautakunnalle valmisteltavaksi.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

Tiedoksi yhdyskuntalautakunta

 

 

 

 

Yhdyskuntalautakunta 13.12.2022 § 197  

1176/02.07.01/2022  

 

 

 Valmistelijat infrapäällikkö Tiina Pekkala ja ympäristötarkastaja Tuija Selänpää

 

Yhdyskunnan palvelualueen valmisteluun on saapunut valmisteluun Nanna Niemisen ja 25 muun valtuutetun ja varavaltuutetun 29.1. 2020 allekirjoittama valtuustoaloite "Lempäälän kunnan metsänhoitosuunnitelman päivittäminen", jossa esitetään, että Lempäälän kunta päivittää metsänhoitosuunnitelman ja -periaatteet.

 

Vastaus aloitteeseen

 

Lempäälän kunnalla on voimassa Metsänhoitosuunnitelma 2016-2025, joka on hyväksytty Teknisessä lautakunnassa vuonna 2016 (TELTK 12.04.2016 § 24).

 

Kunnan tilakohtainen metsäsuunnitelma laadittiin 10 vuotiskaudelle UPM Metsä Oy:n toimesta vuonna 2015. Suunnitelma rajattiin koskemaan kunnan yli 0,5 ha metsätiloja. Metsäsuunnitelman laatimisen yhteydessä kunnan metsät sertifioitiin FSC-sertifikaatilla (Forest Stewardship Council eli Hyvän metsänhoidon neuvosto). FSC-sertifikaatti on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka toimii ympäristön huomioonottavan, sosiaalisesti vastuullisen ja taloudellisesti kannattavan metsänhoidon puolesta. Sertifioinnin ideana on lain vaatimustasoa korkeampien kestävyyden kriteerien noudattaminen metsätaloudessa. Sertifioinnissa on kriteeristö tavoitteista ja toimenpiteistä, joihin metsänomistaja sitoutuu. FSC:n etuja luonnon kannalta ovat muun muassa se, että viisi prosenttia metsistä jätetään käsittelemättä ja viisi prosenttia käsitellään metsäekosysteemin kannalta erityiskohteina. Lisäksi metsään jätetään säästö- ja lahopuuta, vesistöjen suojavyöhykkeet säilytetään puustoisena. Luontoarvojen lisäksi FSC-sertifioidusta puusta on mahdollista saada parempaa hintaa, koska kuluttajat valitsevat yhä enemmän vastuullisesti tuotettuja tuotteita.

 

Yhdyskunnan palvelualueella on tunnistettu puute, että voimassa oleva metsänhoitosuunnitelma ei ota huomioon pienialaisia, etupäässä asutukseen rajautuvia, taajamametsiä. Kunnassa on viime vuosina kehitetty maisematyölupakäytänteitä mm. naapureiden kuulemisten osalta ja on huomattu, että taajamametsiin esitetyt metsänhoitosuunnitelman mukaiset toimenpide-ehdotukset ovat ristiriidassa taajamametsien virkistysarvojen ja metsän tuotto-odotusten osalta.

 

Lempäälän kunnan ympäristönsuojelun talousarviotavoitteena on vuodelle 2023 laatia kunnalle luonnon monimuotoisuusohjelma (Lumo). Ohjelman laatiminen on kirjattu myös ympäristönsuojelun edistämisen toimenpideohjelman toimenpiteeksi. Sen valmistelussa tullaan osallistamaan kuntalaisia ja muita sidosryhmiä. Luonnon monimuotoisuusohjelman tavoitteena on turvata luonnon monimuotoisuuden säilyminen Lempäälässä ja kehittää kunnassa ekologisesti kestäviä toimintatapoja. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen auttaa säilyttämään paitsi kaikki tärkeät ekosysteemipalvelut, myös kuntalaisille terveellisen ja viihtyisän asuinympäristön.

Luontokato eli luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen on ilmastonmuutoksen ohella yksi aikamme suurimmista ympäristöongelmista. Suomessa esiintyvistä eliölajeista joka yhdeksäs on luokiteltu uhanalaiseksi ja luontotyypeistä lähes puolet. Lempäälä on Hinku-kuntana tarttunut ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja nyt on aika osallistua ilmastotyön ohella myös luontokadon pysäyttämiseen.

 

Laadittavalla luonnon monimuotoisuusohjelmalla sekä metsäsuunnitelmalla on rajapintoja, toisiinsa vaikuttavia tekijöitä sekä yhteisiä intressejä ja tavoitteita. Luonnon monimuotoisuusohjelma ja metsäsuunnitelma eivät voi olla ristiriidassa keskenään. Edellä mainituista syistä luonnon monimuotoisuusohjelman laatiminen sekä metsäsuunnitelman päivityksen eteneminen samaan aikaan on kokonaisuus huomioiden tärkeää ja vaatii yhteistyötä ympäristönsuojelun sekä infrapalveluiden kesken.

 

Toimivalta: Kunnanhallitus on lähettänyt valtuustoaloitteen yhdyskunnan palvelualueen valmisteltavaksi.

 

Lisätietoja: infrapäällikkö Tiina Pekkala p. 050 383 9422

 

Esittelijä Yhdyskuntajohtaja

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy selostusosan mukaisen vastauksen valtuustoaloitteeseen ja toteaa asian loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.