Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 190


 

Vuoreksen maanvastaanottopaikan taksan muutos

 

Yhdyskuntalautakunta 13.12.2022 § 190  

1199/02.05.00/2022  

 

 

 Vuoreksen maanvastaanottopaikka sijaitsee Kuokkalan ja Kuljun kylien alueella osoitteessa Telinetie 21. Toimintaa koskien on voimassa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston myöntämä ympäristölupa (Nro 297/2019, Dnro LSSAVI/6922/2018). Yhdyskunnan palvelualue toimii Vuoreksen maanvastaanottopaikan järjestämisestä vastaavana.

 

 Voimassa olevan ympäristöluvan mukaan Vuoreksen maanvastaanottopaikka luokitellaan puhtaan maa- ja kiviaineksen kaatopaikaksi. Paikan lopullinen täyttötilavuus saa olla enintään 2 7000 000 m­­3rtr. Alueen täyttötilavuuden arvioidaan tulevan täyteen vuoden 2023 tai viimeistään vuoden 2024 aikana.

 

 Maankaatopaikan taksa on tarkastettu viimeksi vuonna 2018 (Yhd.ltk 13.3.2018 § 40).

 

 Taksa on tällä hetkellä 3,80 €/m3. Laskutusperusteena käytetään ilmoitettua kuutiomäärää. Maanvastaanottopaikan puomi aukeaa vain poletin lunastaneille ajoneuvoille. Kävijä tunnistetaan poleteilla ja raportointi sekä laskutus käyttäjille tehdään kuukausittain.

 

 Maanvastaanottopaikan taksaan esitetään 10 % nostoa.

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun 3 §:n kohdan 8. mukaan lautakunnat päättävät palvelualueensa hinnoista ja maksuista.

 

 

Lisätietoja infrapäällikkö Tiina Pekkala p.050 383 9422

 

Esittelijä Yhdyskuntajohtaja

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta päättää uudeksi maanvastaanottopaikan vastaanottotaksaksi 4,2 euroa (alv 0%) / irtokuutio. Taksa otetaan käyttöön 1.1.2023.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

Merkittiin pöytäkirjaan, että varajäsen Tarja Lehtiö saapui kokoukseen pykälän keskustelun kuluessa klo 18.39.

 

 

Otteet laskutus, poletin lunastaneet, palvelukäytävä, suunnitteluavustaja Hellstén