Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 180


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Yhdyskuntalautakunta 13.12.2022 § 180  

    

 

Yhdyskuntalautakunnan kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouskutsu on yhdyskuntalautakunnan päättämällä tavalla toimitettu jäsenille ja, että saapuvilla on enemmän kuin puolet jäsenistä kuntalain 103 §:n edellyttämällä tavalla.

 

Esittelijä Yhdyskuntajohtaja

 

Päätösehdotus Puheenjohtaja toteaa kokouksen läsnäolijat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.

 

Päätös Puheenjohtaja totesi läsnäolijat läsnäololistan mukaisesti sekä kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.