Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 23.11.2022/Pykälä 69

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Liite 1  Arviointikertomus 2021 vastaukset

 

Vastaukset vuoden 2021 arviointikertomukseen.

 

Kunnanhallitus 19.09.2022 § 221 

 

Käsitellessään vuoden 2021 tilinpäätöstä kunnanvaltuusto päätti myös yksimielisesti merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2021. Vastaukset arviointikertomuksen johdosta annetaan valtuustolle syyskuussa toteutettavan lautakuntien kuulemisen jälkeen.

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessaan esittämiin kysymyksiin on valmisteltu alustavia vastauksia kunnan eri yksiköissä. Esityslistan liitteenä on tarkastuslautakunnan arviointikertomus ja siitä on punaisella fontilla korotettu ne kohdat, joihin on tekstin lomaan laadittu vastaukset.  

 

Lisätietoja: talousjohtaja Kari Auvinen, 050 68148

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi liitteen mukaiset alustavat vastaukset vuoden 2021 arviointikertomukseen ja kuulee asian johdosta lautakuntia.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Kunnanhallitus 01.11.2022 § 263 

 

 

 Vastaukset arviointikertomukseen on käsitelty lautakunnissa seuraavasti:

  • Sivistyslautakunta 20.9.2022
  • Hyvinvointilautakunta 21.9.2022
  • Yhdyskuntalautakunta 11.10.2022

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteen mukaiset vastaukset vuoden 2021 arviointikertomukseen.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteen mukaiset vastaukset vuoden 2021 arviointikertomukseen

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin tauko klo 17.36-17.46 ennen tämän pykälän käsittelyä. Tauon päätyttyä puheenjohtaja totesi läsnäolijat kuten etusivulta ilmenee ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että talousjohtaja Kari Auvinen saapui kokoukseen ennen tämän pykälän käsittelyä klo 17.46.

 

Kunnanvaltuusto 23.11.2022 § 69  

945/00.03.01/2022  

 

 

Lisätietoja: talousjohtaja Kari Auvinen, 050 68148

 

  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy liitteen mukaiset vastaukset vuoden 2021 arviointikertomukseen.

 

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa