Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 23.11.2022/Pykälä 68

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Pöytäkirjan tarkastajien vaali

 

Kunnanvaltuusto 23.11.2022 § 68  

    

 

 

Lempäälän kunnan hallintosäännön 12 luvun 24 §:n mukaisesti kunnanvaltuuston pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla sitä varten valittua valtuutettua siltä osin kuin pöytäkirjaa ei tarkasteta kokouksessa.

 

Tämän kokouksen pöytäkirja tarkastetaan 29.11.2022 ja pidetään nähtävillä yleisessä tietoverkossa (www.lempaala.fi) sekä Lempäälä -talolla 30.11.2022 lähtien                               

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto valitsee kaksi pöytäkirjan tarkastajaa.

 

Päätös Pöytäkirjan tarkistajksi valittiin Tuukka Liuha ja Tiina Wesslin. Puheenjohtaja totesi, että pöytäkirjan tarkastajat toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina.

 

 

 Merkitään pöytäkirjaan, että varsinaisten kokousasoiden jälkeen kunnanvaltuusto merkitsi tiedoksi Lempäälän perussuomalaisten ilmoituksen. Valtuutettu Jani Saikkonen ilmoitti valtuustolle, että Lempäälän perussuomalaisten valtuustoryhmä on 20.11.2022 erottanut varavaltuutettu Kirsi Kallion valtuustoryhmästä.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa