Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimajaosto
Pöytäkirja 05.12.2022/Pykälä 50



 

Lempäälän kunnan ja Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Business Tampere Oy:n välinen palvelusopimus vuodelle 2023

 

Elinvoimajaosto 05.12.2022 § 50  

1209/00.04.02/2022  

 

 

 Valmistelijat kunnanjohtaja Heidi Rämö, johdon erityisavustaja Tuulia Rinne

 

Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Business Tampere Oy on toimittanut hyväksyttäväksi liitteenä olevan Lempäälän kunnan ja Business Tampereen välisen palvelusopimuksen vuodelle 2023.

 

Sopimuksen perushinta on 161 354 € + alv sekä Saavutettavuuden kehitysohjelma 3 eur/asukas, 72 492 € + alv (summa perustuu 31.12.2021 asukaslukuun), yhteensä 233 846  + alv.

 

Tämän palvelusopimuksen lisäksi Tilaajalla on mahdollisuus kohdentaa vuoden 2023 aikana erillisiä määrärahoja erikseen sovittaviin elinkeinojen kehittämispalveluihin.

 

Kokoukseen saapuu Lempäälän Kehityksen toimitusjohtaja Ahti Laakso esittelemään palvelusopimusta.

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5. luvun 2 §:n mukaan elinvoimajaosto edistää Lempäälän kunnan elinvoimaa, vetovoimaisuutta ja kilpailukykyä sekä hyväksyy Lempäälän Kehitys Oy:n kanssa tehtävän palvelusopimuksen, jossa annetaan tarvittavat toimivaltuudet sekä valvoo sopimuksen toteutumista. Business Tampere Oy:n ja Lempäälän kunnan välinen palvelusopimus sisältyy kunnan ja Lempäälän Kehitys Oy:n väliseen palvelusopimukseen.

 

Lisätietoja: kunnanjohtaja Heidi Rämö, puh. 040 133 7803

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Elinvoimajaosto päättää hyväksyä liitteenä olevan palvelusopimuksen vuodelle 2023.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Merkittiin tiedoksi, että Lempäälän Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Ahti Laakso saapui kokoukseen klo 17.07.

 

Otteet Lempäälän Kehitys Oy, Business Tampere, talouspalvelut