RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 280
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Yhteisöjohtajan viran perustaminen
Kunnanhallitus 14.11.2022 § 280
385/00.01.01/2021
Valmistelija johdon erityisavustaja Tuulia Rinne
henkilöstöjohtaja Auli Nevantie
Kuntalain 87 §:n mukaan tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Tällaista tehtävää varten perustetaan virka.
Virka perustetaan osana kunnan organisaatiomuutosta (KV 26.10.2022 § 65), jossa vuoden 2023 alusta lähtien sivistyspalveluiden palvelualueesta muodostuu kaksi erillistä palvelualuetta: kasvatuksen ja opetuksen palvelualue sekä yhteisöpalveluiden palvelualue. Kasvatuksen ja opetuksen palvelualueen johtajana jatkaa sivistysjohtaja. Yhteisöpalveluiden palvelualuejohtajaa varten tulee perustaa uusi virka.
Yhteisöjohtaja käyttää julkista valtaa kunnan hallintosäännön mukaisesti. Yhteisöjohtajan julkisen vallan käyttö perustuu hallintosäännön 3. luvun 3.1 §:n mukaiseen palvelualuejohtajan yleiseen toimivaltaan sekä 6.2.1 §:n mukaiseen yhteisöjohtajan erityistoimivaltaan.
Yhteisöjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksiksi esitetään soveltuvaa, ylempää korkeakoulututkintoa yhdenmukaisesti muiden palvelualuejohtajien kanssa.
Yhteisöjohtajan viran perustaminen lisää kuntaan perustettujen vakanssien määrää vain väliaikaisesti, sillä tämän viran perustaminen liittyy toiminnan/tehtävien sisäiseen uudelleenjärjestelyyn. Hallintosäännön 6. luvun 14 §:n mukaan viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen kunnallisen viranhaltijalain 24 §:n nojalla päättää viranomainen, jolla on toimivalta molempiin virkasuhteisiin ottamisessa. Jos toimivalta on eriviranomaisilla, siirtämisestä päättää kunnanjohtaja.
Toimivalta: hallintosäännön 6. luvun 2 §:n mukaan kunnanhallitus päättää vakituisten virkojen perustamisesta. Hallintosäännön 6. luvun 6 §:n mukaan virkasuhteeseen ottava viranomainen päättää viran kelpoisuusvaatimuksista, jos niistä ei ole päätetty virkaa perustettaessa.
Lisätietoja henkilöstöjohtaja Auli Nevantie 050 3839 368
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää perustaa yhteisöjohtajan viran 1.1.2023 alkaen. Virka sijoittuu 1.1.2023 voimaan astuvan hallintosäännön mukaisesti yhteisöpalveluiden palvelualueelle. Yhteisöjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva, ylempi korkeakoulututkinto.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Merkittiin pöytäkirjaan, että henkilöstöjohtaja Auli Nevantie poistui kokouksesta tämän pykälän päätöksenteon jälkeen klo 16.15.
Tiedoksi Henkilöstöpalvelut, Sarastia, Sanna Kurikka, Hanna Heinänen
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |