RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Viranomaislautakunta
Pöytäkirja 01.11.2022/Pykälä 52
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Oikaisuvaatimuksen käsittely rakennusluvasta LP-418-2022-00328 (pysäköintihalli) kiinteistölle 418-4-14-11, Hiiroksentie 17
VIRLTK 01.11.2022 § 52
894/10.03.00/2022
Valmistelija johtava rakennustarkastaja
Asia
Vt. johtava rakennustarkastaja on tehnyt myönteisen rakennuslupapäätöksen, jonka lupatunnus on LP-418-2022-00328, koskien maanalaisen pysäköintihallin rakentamista.
Kiinteistön 418-431-2-58 omistaja on jättänyt hankkeesta oikaisuvaatimuksen.
Maankäyttö- ja rakennuslain 192 §:n 1 momentin mukaan valitusoikeus rakennuslupapäätöksestä on:
1) viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistajalla ja haltijalla;
2) sellaisen kiinteistön omistajalla ja haltijalla, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa;
3) sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa;
4) kunnalla
Karttatarkastelun perusteella oikaisuvaatimuksen tekijän omistama kiinteistö 418-431-2-58 ei rajoitu pysäköintihallin rakennuspaikkana olevaan kiinteistöön 418-4-14-11. Suunnitellun pysäköintihallin kiinteistön rajan etäisyys oikaisuvaatimuksen tekijän omistamaan kiinteistön rajaan on noin 77 metriä ja kiinteistöllä sijaitsevaan asuinrakennukseen noin 97 metriä. Kartta- ja ilmakuvatarkastelun perusteella rakennuspaikan ja oikaisuvaatimuksen tekijän omistaman kiinteistön välissä on katualuetta ja urheilukenttä.
Oikaisuvaatimuksen tekijän omistama kiinteistö 418-431-2-58 ei ole rakennuspaikan viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistaja tai haltija, joten hänellä ei ole maankäyttö- ja rakennuslain 192 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella rakennuslupapäätöksestä valitusoikeutta.
Kun otetaan huomioon pysäköintihallin etäisyys oikaisuvaatimuksen tekijän omistamaan kiinteistöön ja sillä sijaitsevaan rakennukseen sekä voimassa olevan asemakaavan sisältö, rakennuslupapäätöksen ei voida katsoa vaikuttavan olennaisesti oikaisuvaatimuksen tekijän omistaman kiinteistön rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen. Päätös ei myöskään vaikuta välittömästi oikaisuvaatimuksen tekijän oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun. Näin ollen oikaisuvaatimuksen tekijällä ei ole maankäyttö- ja rakennuslain 192 §:n 1 momentin 2 tai 3 kohdan perusteella valitusoikeutta.
Sovelletut oikeusohjeet:
Maankäyttö- ja rakennuslaki §:t 187 (1 mom), 192
Toimivalta Kuntalain 134 §:n mukaan viranomaislautakunta käsittelee alaisensa viranhaltijoiden päätöksistä tehdyt oikaisuvaatimukset.
Lisätietoja Johtava rakennustarkastaja p. 044 421 5065
Esittelijä Johtava rakennustarkastaja
Päätösehdotus Viranomaislautakunta päättää, että oikaisuvaatimus jätetään tutkimatta, koska oikaisuvaatimuksen tekijällä ei ole asiassa muutoksenhakuoikeutta.
Päätös Viranomaislautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Otteet Oikaisuvaatimuksen tekijä
Hankkeeseen ryhtyvä
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |