RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.09.2022/Pykälä 87
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite 3 | Arviointikertomus 2021 vastaukset |
Vastaukset vuoden 2021 arviointikertomukseen, Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta 20.09.2022 § 87
945/00.03.01/2022
Käsitellessään vuoden 2021 tilinpäätöstä kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2021. Vastaukset arviointikertomuksen johdosta annetaan valtuustolle syyskuussa toteutettavan lautakuntien kuulemisen jälkeen.
Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessaan esittämiin kysymyksiin on valmisteltu alustavia vastauksia kunnan eri yksiköissä. Esityslistan liitteenä on tarkastuslautakunnan arviointikertomus ja siitä on punaisella fontilla korotettu ne kohdat, joihin on tekstin lomaan laadittu vastaukset.
Kunnanhallitus käsittelee asiaa omalta osaltaan maanantaina 19.9.2022. Kunnanjohtajan päätösehdotuksena on, että kunnanhallitus merkitsee tiedoksi liitteen mukaiset alustavat vastaukset vuoden 2021 arviointikertomukseen ja kuulee asian johdosta lautakuntia. Kunnanhallituksen päätös jaetaan tiedoksi lautakunnalle kokouksessa.
Lisätietoja: talousjohtaja Kari Auvinen, puh. 050 68148 ja
hallintojohtaja Riina Kivistö, puh. 040 133 7485
Esittelijä Sivistysjohtaja Nina Lehtinen
Päätösehdotus Sivistyslautakunta käsittelee arviointikertomukseen annetut vastaukset omalta osaltaan.
Päätös Sivistyslautakunta käsitteli arviointikertomukseen annetut vastaukset omalta osaltaan.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Jorma Kunnas oli poissa kokouksesta klo 20:17 -20:19.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Elina Kiiveri poistui kokouksesta klo 20:19.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |