RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Osallisuusjaosto
Pöytäkirja 25.08.2022/Pykälä 35
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Osallisuusjaoston alustava lähetekeskustelu talousarvio 2023 osalta
Osallisuusjaosto 25.08.2022 § 35
874/02.02.00/2022
Kunnanhallitus 8.8.2022 § 187 / Talousjohtaja Kari Auvinen
"Lempäälän tulevan taloussuunnitelmakauden kokonaistalouden valmistelu
on jo käynnistetty. Valmistelutilanne on tällä kertaa hyvin poikkeuksellinen.
Kokonaistaloutta suunnitellaan hyvinvointialuesiirron johdosta aiempaa
epätarkemmin meno- ja tulopohjatiedoin.
Kokonaistalouden suunnitteluohjeen valmistelussa on pystytty ottamaan
huomioon toukokuussa saadun VM:n ja Kuntaliiton tiedot
hyvinvointialuesiirron vaikutuksista kuntien verotulo- ja
valtionosuustuloarvioihin niin vuodelle 2023 kuin myös suunnitelmavuosille
2024-2025. Koska tiedot tulevat vielä päivittymään kesän ja syksyn aikana,
kunnan omia valmistelun pohjaksi otettavia tuloarvioita on tässä vaiheessa
välttämätöntä maltillistaa. Vuosien 2023-2025 vero- ja
valtionosuustuloarvioiden yhteissumma vuositasolla on runsaat 80 milj. €
/vuosi ja tämä suunnitteluohjeen arvio sisältää noin 1,5 milj. € vähennystä
Kuntaliiton antamaan arvioihin. Myös maanmyyntivoittojen arvioitua tasoa
on maltillistettu, koska suunnitelmakauden luovutusohjelman valmistelu
tarkentuu vasta syksyllä talousarviovalmistelun yhteydessä.
Toinen peruste maltillisille tuloarvioille on myös se, että näkymä "uuden
kunnan" tarvitsemasta palvelumenojen tasosta konkretisoituu vasta
myöhemmin vuonna 2023. Lempäälän kunnalla tulee tulevina vuosina olla
reagointikykyä kunnan palvelutuotannossa ja investointitarpeissa
havaittaviin muutostarpeisiin.
Erityinen lisähaaste talouden ennakoinnille on kunta-alan
palkkasopimusneuvottelujen viivästyminen. Tältä osin tulevaa
henkilöstökulujen kehitystä on arvioitu suunnitteluohjeessa siten, että
pohjatiedoksi henkilöstökulujen kasvulle on otettu toukokuussa hylätyn
sovittelulautakunnan sovintoehdotuksen kustannustaso lisättynä
kuntakohtaisella kasvuarviolla. Suunnitteluohjeen laskennassa on myös
otettu aiempia vuosia suurempi keskimääräinen kasvuoletus palvelu- ja
tarvikemenojen vuosikasvulle voimakkaasti kohonneen
kustannustasoindeksien johdosta. Käyttötalouden suunnitteluohje tuodaan
kunnanhallituksen käsittelyyn seuraavan kerran elokuun alussa, jolloin
annetaan samalla valmisteluohje vuoden 2023 talousarvioesitysten
lautakuntavalmistelulle."
Yhteisöpalvelujen vuoden 2023 painopistealueet talousarvio suunnittelussa
Yhteisöpalvelujen painopisteinä vuodelle 2023 ovat kumppanuudet ja kumppanuuslähtöisen yhteistyön vahvistaminen. Uuden kunnan organisaation toimivuutta arvioidaan säännöllisesti. Erityishuomio kohdennetaan henkilöstön työhyvinvointiin.
Liikuntapalveluiden painopisteenä on hyvinvoinnin ja terveyden valtionosuuden lisäosan, eli hyte-kertoimen, tavoitteiden toteutumisessa. Liikumattomuuden hinnan alentamiseksi keskitytään arkiliikunnan ja omaehtoisen liikunnan mahdollisuuksien vahvistamiseen.
Kulttuuri- ja osallisuuspalveluissa kehitetään valtionosuuden lisäosan, eli hyte-kertoimen, tavoitteiden toteutumista. Osallisuutta edistetään kehittämällä ja vahvistamalla järjestöyhteistyötä.
Kirjastoverkostoa kehitetään kohti kuntalaisten elämänkaaren eri vaiheissa osallisuutta edistävää sekä sivistyksellisiä ja kulttuurisia perusoikeuksia toteuttavaa sekä hyvinvointia kasvattavaa monipuolista palvelua.
Nuorten yhteisöllisten palveluiden tavoitteena on vaikuttamismahdollisuuksien vahvistaminen. Nuorten yhteisöllisissä palveluissa kehitetään kulttuurista ja kirjastonuorisotyötä.
Lisätietoja: Sivistysjohtaja Nina Lehtinen, p. 050 383 9789
Esittelijä Sivistysjohtaja Nina Lehtinen
Päätösehdotus Osallisuusjaosto käy alustavaa lähetekeskustelua sivistyslautakunnan kanssa 30.8.2022 toiminnan- ja talouden tavoitteista osana Talousarvion 2023 valmistelua.
Päätös Osallisuusjaosto tulee käymään 30.8.2022 alustavaa lähetekeskustelua sivistyslautakunnan kanssa toiminnan- ja talouden tavoitteista osana Talousarvion 2023 valmistelua.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Katri Kivelä poistui kokouksesta klo 19:34.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |