RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 13.09.2022/Pykälä 123
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Lempäälän kunnan kiinteistö- ja toimitilaohjelman päivityksen 2022 hyväksyntä
Yhdyskuntalautakunta 13.09.2022 § 123
933/10.03.02.01/2022
Yhdyskunnan palvelualueen tilat ja rakennuttamisyksikkö on päivittänyt 26.4.2017 kunnanvaltuuston hyväksymän ja 18.2.2019 § 46 kunnanhallituksen päivittämän kiinteistö- ja toimitilaohjelman. Päivityksessä on huomioitu muuttunut kiinteistövarallisuus, tulevaisuuden tarpeet (PASU-ryhmä) ja kiinteistöjen korjausvelan määrä.
Kiinteistöt ja toimitilat ovat kunnan suurin yksittäinen omaisuuserä. Kiinteistö- ja toimitilaohjelman tavoitteena on selvittää ja linjata mitä ja miten kunta haluaa omistaa, sekä kuinka ja mihin tarkoituksiin sen tulee omistuksiaan käyttää. Kiinteistö- ja toimitilaohjelman keskeisenä tavoitteena on kuvaamalla ja ohjeistamalla aikaansaada palvelutuotannon tarpeisiin soveltuvat ja toimintaa tukevat, terveelliset ja turvalliset tilat. Tilojen ylläpito on järjestetty suunnitelmallisesti ja kannattavasti.
Kiinteistö- ja toimitilaohjelmassa kiinteistöt on salkutettu niiden käyttötarkoituksien mukaisiin koreihin. Salkutuksen avulla voidaan kehittää rakennusvarallisuuden hallintaa (mm. tarpeiden ennakointi ja tilojen tehokas käyttö), suunnata investointi- ja kunnossapitoresursseja järkevästi, päästä eroon tarpeettomista seinistä, tuottaa toimenpidesuosituksia eri rakennuksille sekä kehittää rakennusomaisuuden raportointia.
Kiinteistöt ja toimitilat on jaettu kolmeen eri salkkuun seuraavanlaisesti:
A kiinteistöihin, jotka säilytetään.
- Ydintehtäviä palvelevat rakennukset. Nämä rakennukset säilytetään ja niitä kehitetään.
B kiinteistöihin, joita kehitetään
- Näistä rakennuksista osa voidaan myydä, purkaa tai kiinteistöä kehitetään uuden tai tulevan käyttötarkoituksen mukaan.
C kiinteistöihin, joista luovutaan
- Poistuviin rakennuksiin kuuluvat mm. huonokuntoiset rakennukset ja rakennukset joiden käyttötarkoitus ei kuulu kunnan perustehtäviin
Kiinteistö- ja toimitilaohjelman hyväksymisen jälkeen jatkotoimenpiteitä
kiinteistöjen ja toimitilojen osalta valmistellaan ohjelman salkutuksen mukaisesti. Varsinaisista toimenpiteistä mm. luovutusten ja purkamisien osalta tehdään erilliset päätökset toimivaltaisen toimielimen tai viranhaltijan
toimesta.
Lisätietoja: rakennuttajapäällikkö Ulla Palo-oja, p. 050 3839 764
Esittelijä Yhdyskuntajohtaja
Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle kiinteistö- ja toimitilaohjelman päivityksen hyväksymistä liitteen mukaiseksi.
Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Merkittiin pöytäkirjaan, että rakennuttajapäällikkö Ulla Palo-oja oli asiantuntijana läsnä pykälän käsittelyn ajan.
Otteet sivistysjohtaja, opetuspäällikkö, varhaiskasvatuspäällikkö, yhteisöpalvelupäällikkö, sivistyslautakunta, osallisuusjaosto
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |