RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 09.08.2022/Pykälä 110
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite 2 | Nostettavat investointikohteet_sijainti kartalla, Hiidentie |
![]() |
Liite 3 | Investoinnit TA 2022_koritukset 8.2022 |
Investointikoritusten päivitys elokuu 2022
Yhdyskuntalautakunta 09.08.2022 § 110
93/02.02.02/2022
Valmistelija Joonas Junno
Lempäälän kunnan hallintosäännön 8. luvun 2 §:n mukaan lautakunnat hyväksyvät talousarvioon perustuvan palvelusuunnitelmansa, jonka yhteydessä toimielin hyväksyy talousarvion investointiosaan perustuvat hankeryhmäkohtaiset hankeluettelot (-suunnitelmat).
Liikenneväylät ja viheralueet
Hiidentie on "Kaava-alueet"-hankeryhmässä B-korissa. Hiidentien perusparannuksen katusuunnitelmat (välillä eteläkärki-Nokkatie) ovat valmistuneet vuonna 2018. Hiidentieltä on puuttunut kestopäällyste, jonka toteuttamista varten tarvitsee paikoin uusia myös Hiidentien rakennekerroksia ja mm. kuivatusjärjestelyjä parantaa. Perusparannus- ja päällystystyöt kyseisellä Hiidentien katuosuudella on tarkoitus aloittaa syksyllä 2022. Hiidentie on siten tarpeellista nostaa A-koriin.
Lisätietoja: infrarakennuttajainsinööri Joonas Junno, puh. 041 730 9836
Esittelijä Yhdyskuntajohtaja
Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta päättää nostaa A-koriin Liikenneväylät ja viheralueiden "Saneeraus"-hankeryhmässä Hiidentien.
Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Merkittiin pöytäkirjaan, että infrarakennuttajainsinööri Joonas Junno oli asiantuntijana läsnä pykälän käsittelyn ajan klo 17.13 - 17.15 ja poistui kokouksesta klo 17.15.
Tiedoksi Talousjohtaja, talousasiantuntija, infrarakennuttajainsinööri
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |