RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.08.2022/Pykälä 188
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kiinteistöinsinöörin nimikkeen muuttaminen tonttipäälliköksi
Kunnanhallitus 08.08.2022 § 188
774/01.01.00/2022
Valmistelija yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa
Kiinteistöinsinööri toimii tontti- ja mittauspalveluiden vastuualueen esimiehenä. Kiinteistöinsinööri vastaa mm. maanhankinnasta ja tonttien luovutuksesta sekä maankäyttösopimusten valmistelusta. Nimike tonttipäällikkö on yleisesti kunnissa ja kaupungeissa käytössä vastaavanlaisissa tehtävissä ja kuvaa tehtävää paremmin kuin nykyinen kiinteistöinsinöörin nimike.
Kiinteistöinsinöörin nimike esitetään muutettavan tonttipäälliköksi, mikä kuvaa paremmin tehtävänkuvaa. Kiinteistöinsinöörin vakanssi on virka.
Lempäälän kunnan hallintosäännön 6 luvun 2 §:n mukaan kunnanhallitus on toimivaltainen päättämään asiasta.
Lisätietoja yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa, puh 050 3839608
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää muuttaa kiinteistöinsinöörin (vakanssi 1335) nimikkeen tonttipäälliköksi
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi yhdyskuntajohtaja, suunnittelupäällikkö, henkilöstöhallinto, yhdyskuntalautakunta
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |